Ullan Kilta ry:n sukukokous siirtyy vuodella eteenpäin heinäkuun alkuun 2021

31.05.2020 12:28

Hyvä Ullankiltalainen,

Ullan Killan hallitus on kokouksessaan 27.5.2020 päättänyt vallitsevan tilanteen takia siirtää 4.7.2020 pidettäväksi sovitun sukukokouksen vuodella eteenpäin. Sukukokous pidetään la 3.7.2021.

Päätös perustuu mm. Sukuseurojen keskusliiton oikeudellisen toimikunnan tiedotteeseen, josta ote alla. Kokoontumisrajoitteiden takia muitakaan sukuseuran tapaamisia ei järjestetä tänä kesänä.

Toivottavasti korona-tilanne jatkaa suotuisaa kehitystä, ja pääsemme viettämään kukin turvallisesti tahoillamme leppoisaa kesää!

Ullan Kilta ry:n hallitus

Sukuseuran esimies Riitta Tiitola-Heman

---

Sukuseurojen keskusliiton oikeudellisen toimikunnan tiedote:

"Valtioneuvosto on antanut valmislakiin perustuen koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana ohjeita ja suosituksia, jotka koskevat kokoontumista ja 70 vuotta täyttäneiden karanteeninomaisia oloja.

Tällä hetkellä suositukset ja ohjeet ovat toistaiseksi voimassa ja kokoontumista koskeva määräys koskee 10 hengen ja jatkossa 50 hengen kokoontumisrajoitusta.
Yhdistyslaki lähtee jäsenten tasa-arvoisesta kohtelusta ja yhdenmukaisesta vaikuttamismahdollisuudesta yhdistyksen toimintaan. Jäsenen vaikuttamismahdollisuus toteutuu yhdistyksen kokouksessa. Valtioneuvoston antamat määräykset ja suositukset rajaavat jäsenten toimintamahdollisuuksia yhdistyksen kokouksessa tällä hetkellä.
Näistä syistä on täysin perusteltua siirtää force majeure-tyyppisen esteen perusteella yhdistyksen kokousta pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana."

Takaisin

Yhteystiedot

Ullan Kilta ry

© 2023 Kaikki oikeudet pidätetään

Luotu Webnodella. Päivitetty viimeksi 13.1.2023.