Ullan Kilta r.y.:n sääntömuutosehdotus

06.05.2017 20:33

Sukuseura Ullan Kilta r.y.:llä on edelleen käytössään alkuperäiset 1950 luvulla hyväksytyt säännöt, joiden ohitse aika on osaltaan ajanut niin, että ne evät enää täytä nykyisen yhdistyslain vaatimuksia mm. tililkauden ja toiminnantarkastajien osalta. Johtokunta on tehnyt toimintakauden 2014 - 2017 aikana suuren työn ja työstänyt sukuseurallemme uudet modernit säännöt, jotka vastaavat myös yhdistyslain nykysäännöksiä.

Sääntöjen uudistustyön pohjaksi otettiin Sukuseurojen Keskusliitto ry:n Patentti- ja rekisterihallituksessa 7.1.2012 tarkistetut mallisäännöt. Tehdyn selvitystyön perusteella Sukuseurojen Keskusliiton mallisäännöt ovat pohjana suurimmassa osassa suomalaisia sukuseuroja. Johtokunnan tahtotilana on ollut sääntöjen muokkaaminen siten, että niiden käytettävyys jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Sukuseura Ullan Killan johtokunta on kokouksessaan 24.9.2016 päättänyt ehdottaa kesällä 2017 kokoontuvalle sukukokoukselle esitettyjen sääntöjen hyväksymistä.

Sääntöehdotusta käsitellään ja sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä päätetään siis sukuseuramme sukukokouksessa 8.7.2017 Rönnvikin viinitilalla Pälkäneellä.

Sekä voimassa oleviin sääntöihin että johtokunnan ehdotukseen uusiksi säännöiksi voit tutustua kotisivujemme Ajankohtaista välilehden alasvetovalikossa " Ullan Kilta r.y. säännöt ".

 

Takaisin

Yhteystiedot

Ullan Kilta ry

© 2023 Kaikki oikeudet pidätetään

Luotu Webnodella. Päivitetty viimeksi 13.1.2023.