SUKUSEURAN KESÄRETKI 7.7.2018 LAUKON KARTANOON - MUINAINEN LAUKKO FESTIVAALI

13.05.2018 11:12

Tulevana suvena kokoamme jälleen sukuseuralaisia yhteen, nyt vapaamuotoisen kesäretken merkeissä.

Alkutalvena sukuseuran hallitus kokouksessaan päätyi Laukon kartanoon ja sain tehtäväkseni ottaa vastuulleni retken järjestelyn. Ajatuksena oli se, että tapaaminen järjestetään ”kevyellä kädellä”, eli jokainen tulee omilla kulkuneuvoillaan ja maksaa itse osuutensa paikan päällä suoraan Laukkoon. Näin ei tarvitse murehtia jos ei sitten pääsekään tai pääsee viime tingassa, sillä tämä tapahtuma on suurelle yleisölle auki.

Suureksi yllätykseksi juuri tuona lauantaina, perinteisesti lähinnä Ullan nimipäivää, Laukon kartanossa Vesilahdella lähellä Narvan kylää järjestetään kaksipäiväinen Muinainen Laukko-festivaali, suurtapahtuma moninaisine ohjelmineen ja ruokailuineen. Lauantaina 7.7.  Klaus viettää nimipäivää; Laukon kartanonhan omisti 1400-luvun puolivälissä Klaus Kurki. Kartano kuuluu Suomen suurimpiin ja oli pitkään kuuluisa ratsuhevosten jalostuksesta. Tätä nykyä kartano saa toimeentulonsa pitkälti matkailusta, johon sisältyy puistokonsertteja, näyttelyitä ja elokuvaesityksiä kesäisin sekä ryhmille räätälöityjä opastuskierroksia ja ruokailutapahtumia. Kartano on todella upea ja vaikuttava!

Retken ohjelma on seuraava: Kokoonnumme portille lauantaina 7.7.2018 klo 10.30, jossa sukuseuran hallitus on vastaanottamassa retkelle osallistujia ja otamme ryhmäkuvan. Matkavastaavat keräävät osallistumismaksut ja ostavat liput. Siitä jatkamme ryhmänä tunnin kestävälle opastuskierrolle klo. 11.00 (mainitsen sen useaan otteeseen käyneenä, että kannattaa osallistua, niin mielenkiintoinen ja valaiseva se on!) Opaskierros on kuitenkin vapaaehtoinen.

Kartanon puistossa on ohjelmaa ja tapahtumia klo 11.00 - 20.00 sekä ruokailut, johon olemme varanneet sukuseuralaisille pöydät klo. 13.45. Ruokailuihin otamme ennakkovaraukset ja olemme alustavasti varanneet 50 paikkaa. Toki ruokailemaan pääsee erikseenkin suuren yleisön joukkoon, jos ei ole ennakkovarauksen päättyessä varma siitä, pääseekö paikalle.

Ruokailun jälkeen yhteiskokoontuminen päättyy ja jokainen voi sitten mennä omien mielenkiintojen mukaan festivaalialueella.

Usein tällaisissa muinaistapahtumissa toivotaan, että yleisökin pukeutuu mahdollisuuksien mukaan ko. ajan asusteisiin, se luo hauskaa henkeä tapahtumaan joten laittakaapa päälle jotain teemaan sopivaa jos kaapista löytyy!

Hinnat:             Aluelippu 17,00 € sisältäen tunnin opaskierroksen.

                          Ruokailulippu 20,00 €

Varaa lippuihin  37,00 €:n tasaraha, joka kerätään portilla ja matkavastaavat ostavat liput. Näin pääsemme ruuhkassa jouhevasti ryhmänä sisälle.

Ilmoittautuminen 21.6.2018 mennessä Riitta Tiitola-Hemanille sähköpostiin: riitta.tiitolaheman@gmail.com tai puhelimitse 040 823 8320.

Kyselyihin vastaa Marita Kankaanpää, sähköposti: marita.kankaanpaa@gmail.com.

Laukon kartanon osoite: Laukontie 32, 37370 Vesilahti (Narva). Tampereelta matkaa n. 46 km.
 

Tapahtumasivut netissä:   https://www.lauk onkartano.fi/tapahtumat/muinainen-laukko/

tai vain hakusanalla Laukon kartano. Käykää tutustumassa ennakkoon ohjelmistoon!

 

TERVETULOA IKIMUISTOISEEN KESÄRETKEN VIETTOON!

Marita Kankaanpää, kesäretkivastaava

 

Takaisin

Yhteystiedot

Ullan Kilta ry

© 2023 Kaikki oikeudet pidätetään

Luotu Webnodella. Päivitetty viimeksi 13.1.2023.